Villa Ariadna

Loma talossa, jossa on grilli, puutarha ja uima-allas

Noustuaan ja kuljettuaan useiden pikku talojen ohi Güímarin lävistävä tie saapuu Villa Ariadna -maaseutuhotellin pääovelle. Hotelli on suuri keltainen talo, jossa voi viettää muutaman uskomattoman päivän joko yksin tai ystävien tai perheen kanssa, mutta silti aina täydellisessä rauhassa. Tämä pikku hotelli sijaitsee Teneriffan kaakkoisosassa, ja siinä on kuusi huoneistoa, jotka soveltuvat ihanteellisesti lepäämiseen, lukemiseen auringossa kuistilla tai virkistäytymiseen katetussa uima-altaassa tai grillaamiseen puutarhassa.

Vierailu Badajozin laaksossa

Jos lähtee ovesta ulos, kannattaa suunnata esimerkiksi Badajozin laaksoon. Se on tarunhohtoinen paikka, johon liittyy paljon historiaa ja taikaakin, ja sitä koristavat monenlaiset kasvilajit, kuten laurisilva ja kanarianmänty. Jos suunnitelmissa on vain jäädä hotelliin, kotoisassa takkahuoneessa on tarjolla kahvia ja teetä juttutuokioiden oheen. Myöskään lounas tai päivällinen eivät tuota ongelmaa, koska kylän kojuissa ja baareissa on tarjolla monenlaista, erityisesti alueen erikoisuutta eli vuohenlihaa.

Parking
Room service
WiFi
Pool
Localidad
Güímar

TENERIFE

TENERIFE

GRAN CANARIA

GRAN CANARIA

FUERTEVENTURA

FUERTEVENTURA

LANZAROTE

LANZAROTE

LA GRACIOSA

LA GRACIOSA

LA GOMERA

LA GOMERA

LA PALMA

LA PALMA

EL HIERRO

EL HIERRO
Kestävyys
Sostenibilidad
- Käytä vettä ja huoneesi ilmastointia vastuullisesti. Vältä, pyyhkeiden ja vuodevaatteiden päivittäistä pesua, ellei se ole aivan välttämätöntä.
- Käytä roska-astioita ja lajittele mahdollisuuksien mukaan roskat niitä vastaaviin säiliöihin. Älä heitä tupakantumppeja maahan.
- Käytä tiljoa vastuullisesti noudattaen majoituspaikan ohjeita.
- Kunnioita muiden tässä paikassa majoittuvien ihmisten rauhaa.
Tagit
Etiquetas
1
262
262
10045