Paikka mielikuvituksen tuolla puolen

Kanariansaarilla on paljon maisemia, jotka ylittävät mielikuvituksen: paratiisirantoja, vaikuttavia tulivuoria, hiekkadyynejä, tuuheita metsiä ja upea, aina sininen ja kirkas taivas, jotka saavat sinut tuntemaan kuin olisit mielikuvitusmaailmassa. Siksi ei olekaan yllättävää, että monet elokuvaohjaajat ja kirjailijat ovat valinneet saariston innoituksensa lähteeksi tai teostensa kehittelyn taustanäyttämöksi.

Muiden muassa Gregory Peck, Orson Welles ja Agatha Christien henkilöhahmot ovat seikkailleet Kanariansaarilla. Ehkä sinäkin saarilla käydessäsi tunnet itsesi romaanin tai tieteiselokuvan päähenkilöksi.

/

Elokuvauksellisia

saaria

© Warner Bros
© Warner Bros

Teneriffan maisemat muuttuivat myyttiseksi näyttämöksi Titaanien raivo -elokuvan kuvausten aikana.

Kanariansaarten lämpimät ja läpikuultavat vedet ovat tuhansien valaiden luonnollinen elinympäristö. Ei olekaan yllättävää, että John Huston valitsi ne näyttämöksi "Moby Dickin" (1956), Melvillen romaaniin perustuvan 1950-luvun myyttisen elokuvan, kuvauksiin. Samaten Teneriffan ja Lanzaroten vulkaaniset maisemat toimivat esihistoriallisena lavasteina elokuvalle "Miljoona vuotta eKr." (1966), jonka pääosassa on Raquel Welch ja josta myöhemmin tuli historiaa, koska se sisältää erään muistetuimmista elokuvakohtauksista.

Muita saarilla kuvattuja elokuvia ovat "Titaanien raivo", kuvattu Teneriffalla, “[REC] 4”, Gran Canarialla, “Exodus: Gods and KIngs”, Fuerteventuralla ja "Kamppailu merta vastaan" La Gomeralla, päähenkilöinä kuuluisia näyttelijöitä, kuten Liam Neeson ja Christian Bale ja ohjaajana Ron Howard.

/

Tarinoita

kanarialaisessa valossa

Sen lisäksi, että Kanariansaarten maisemat ovat olleet monien tuotantojen näyttämönä, ne ovat myös innoittaneet ohjaajia, kuten Pedro Almodóvar, joka sijoitti osan elokuvan "Särkyneet syleilyt" juonesta Lanzarotelle, jonka rannoilla voi nähdä Penélope Cruz. Ne innoittivat

myös elokuvan “Fast & Furious 6” tuottajia, jotka luonnehtivat Vin Dieselin ja Paul Walkerin Teneriffan saarelle vetäytyneiksi luksusvarkaiksi. Molemmat elokuvat täyttivät miltei koko maailman valkokankaat. Niiden katsominen uudelleen voi olla hauska tapa valmistautua matkaasi saarille.

/

Kirjallisen

innoituksen lähde

Tosiasia on, että on vaikeaa kuvitella sopusuhtaisempaa näkymää.”

- Jules Verne

Aikojen mittaan monet kirjailijat ovat vetäytyneet Kanariansaarille kirjoittamaan romaanejaan. Tärkeimpiin kuuluvat kirjallisuuden nobelisti José Saramago joka asettui asumaan Lanzarotelle, jolle hän omisti kaksi kirjaa, ja brittiläinen Agatha Christie, joka löysi saaristosta tarpeellisen innoituksen saadakseen “Sinisen junan” päätökseen. Vähän myöhemmin hän sijoitti saarille yhden neiti Jane Marple -novellin, jossa hän viittaa saarten "leppeään ja aurinkoiseen ilmastoon, erinomaisiin uimarantoihin ja sataman elämään".



Eräs toinen kirjailija, joka myös innoittui saarilla, oli Jules Verne, joka romaanissaan "L’agence Thompson and Co" otti saariston mielikuvituksellisten seikkailuidensa näyttämöksi, josta hän kirjoitti "Tosiasia on, että on vaikeaa kuvitella sopusuhtaisempaa näkymää."

/

Kirjailijoiden

kehto

Kanariansaaret ovat myös kehto suurille kirjailijoille, jotka ovat aikojen mittaan olleet parhaiden kirjastojen luetteloissa. Kirjailijat kuten Benito Pérez Galdós, Alberto Vázquez Figueroa ja Rafael Arozarena ovat jättäneet maailmankirjallisuuteen jäljen kanarialaisen

kulttuurin rikkaudesta. Teokset kuten "Marianela", "Cienfuegos" ja "Mararía" ovat erinomaisia valintoja asettuessasi uimarannalle auringon alle tai rentoutuessasi luonnossa ja uppoutuessasi täysin kanarialaiseen olemukseen.