Ruta de la Plata

Patikkaretki historiallisella karjapolulla

Tämä reitti kulkee vanhalla polulla, jota pitkin karjanomistajat siirsivät karjansa vuodenajan mukaan paremman laidunmaan perässä. 1800-luvun luvulla rikas maanomistaja laajensi polkuja, mikä mahdollisti esteettömän liikkumisen vuoren huippujen lähellä sekä etelään siirtymisen. Tällä oli suuri merkitys aikakaudella, jolloin tiekuljetuksia ei ollut olemassa. Ajan kuluessa reittiä parannettiin kävelijöitä ja pyhiinvaeltajia varten.

Mäntymetsien, kuningatarneidonkielten ja kanarianvillakkojen loistoa

Ruta de la Platan reitti kulkee mäntymetsän siimeksessä, ja reitin varrella voit myös tutustua kuningatarneidonkieliin ja kanarianvillakoihin. Reitti kulkee niin ikään Degollada de Becerran, Garañon, Pasos de la Platan ja Tunten kaltaisten ympäristöllisesti merkittävien alueiden läpi. Kolmentoista kilometrin mittaisella reitillä kuljetaan mukulakivipoluilla, metsäpoluilla ja teillä. Reitti on vaativuustasoltaan keskitasoa, ja se on käveltävissä viidessä tunnissa. Muistathan pukeutua asianmukaisiin vaatteisiin ja jalkineisiin. Ota mukaan myös aurinkosuoja sekä riittävästi ruokaa ja juomaa taukolounasta varten.

Pituus
11 km
Public transport
Localidad
San Bartolome de Tirajana-Tejeda
Downloadable files selection
Archivos
Imagen Archivo
Título Fichero
Ruta de la Plata
pdf

TENERIFE

TENERIFE

GRAN CANARIA

GRAN CANARIA

FUERTEVENTURA

FUERTEVENTURA

LANZAROTE

LANZAROTE

LA GRACIOSA

LA GRACIOSA

LA GOMERA

LA GOMERA

LA PALMA

LA PALMA

EL HIERRO

EL HIERRO
No te lo puedes perder
Imagen
Subtítulo
Ruta de la Plata, Gran Canaria
Título
Cruz Granden suuaukko

Cruz Granden suuaukko on Tirajanan jokilaakson sekä Chiran ja Sorian notkojen luonnollinen yhdysside. Lähdemme nousemaan reittiä, joka poistuu tieltä hiukan ennen kuin saapuisimme suuaukolle, jos tulisimme Tirajanasista. Tulemme ristien paikalle, josta polku johtaa kohti kukkulaa, jonka laelta on upeat näkymät Tirajanan jokilaaksoon sekä Chiran ja Sorian notkoihin suurine patoineen.

Imagen
Subtítulo
Ruta de la Plata, Gran Canaria
Título
Paso de la Plata

Tämä vajaan puolen kilometrin mittainen kivetty tieosuus ajoittuu 1800-luvun loppupuolelle. Sen tarkoituksena oli helpottaa karjan kulkua vuorella ja lyhentää kuljettavaa matkaa. Reitti pelastaa kulkijan vaikeakulkuiselta solalta vuoren eteläisten kallioiden välissä, ja kivetty reitti säästää aikaa vielä tänä päivänäkin.

Imagen
Subtítulo
Ruta de la Plata, Gran Canaria
Título
Charco Hondon padot

Tämä pieni pato on toinen hyvä esimerkki Gran Canarian vesipolitiikasta. Samalla rinteellä olevat pienet padot keräävät yhteen puuttomien ylätasankojen virtaavaa vettä, jotta sitä voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Ilman patoja vesi valuisi helposti kallioiden väliin.

Imagen
Subtítulo
Ruta de la Plata, Gran Canaria
Título
Parganan tasangot

Tämä on eroosion autioittamaa aluetta, mikä selittää alemmilla rinteillä olevat padot. Tämä kivinen ylänkö tunnetaan myös nimellä Cortijo de Pargana. Täältä voimme tarkastella La Agujereadan vulkaanista aluetta, joka on täynnä luonnollisia reikiä ja luolia. Niitä esiintyy heti tämän kivikkoisen tasangon rajalla, jossa polku loistaa ja näyttää meille tietä.

Imagen
Subtítulo
Ruta de la Plata, Gran Canaria
Título
La Ventana del Nublo

Tällaisia kivisiltoja on saarella useita. Ne ovat seurausta differentiaalieroosiosta, ja niitä nimitetään myös rei'iksi. Yksi tällainen on Agujereada de la Fuentecilla. Kyseisen reiän läpi näkyy kuitenkin Roque Nublo, joten sitä kutsutaankin reiän sijaan "Nublon ikkunaksi".

Imagen
Subtítulo
Ruta de la Plata, Gran Canaria
Título
Los Hornosin suuaukko

Polku nousee pitkin Tirajanan notkon rinnettä kohti tätä suuaukkoa, jonka espanjankielinen nimi muistuttaa perinteisistä puunkäyttötavoista ja niihin liittyen tervasta. Sitä saatiin polttamalla mäntyjen runkoja uunissa, ja sen avulla asioista saatiin vedenkestäviä. Kanariansaarilla terva tunnetaan nimellä Pez, kala. Nämä rinteet olivat juuri sopivia uuneja varten, sillä uunit rakennettiin 30 %:n kallistuksella tislauksen edistämiseksi.

Imagen
Subtítulo
Ruta de la Plata, Gran Canaria
Título
Pezin tasangot

1900-luvun puolivälissä nämä tasangot olivat täysin puuttomia; männyt kaadettiin tervan tuotantoon. Gran Canarian hallintoneuvoston uudelleenmetsittämispolitiikan avulla männyt saatiin palautettua tasangolle. Tämän voi havaita myös julkista omaisuutta merkitsevistä rajakivistä polun vierellä. Mäntyjen joukkoon on istutettu kokeellisesti myös omenapuita.

Imagen
Subtítulo
Ruta de la Plata, Gran Canaria
Título
Becerran suuaukko

Tästä näköalatornista on kerrassaan upeat näkymät Tejedan notkon huipulle Roque Bentaygan loistaessa keskellä maisemaa. Se on yksi tämän notkon tärkeimmistä kanarialaisasutuksista, jossa on tärkeitä arkeologisia jäänteitä. Näemme myös Roque Nublon ja suurimman kylän, Tejedan, lisäksi myös muita jokilaakson kyliä, kuten Cuevas Caídasin ja näköalatornin juurella sijaitsevan La Culatan. Näköalatornin yhteydessä toimii Gran Canarian biosfäärialueen vierailijoiden keskus.

Imagen
Subtítulo
Ruta de la Plata, Gran Canaria
Título
Cruz de Tejeda

Cruz de Tejedan tarkoitus on ollut 1600-luvulta lähtien opastaa Gran Canarian vuoristossa kulkijoita, sillä tässä paikassa kohtaa monta eri reittiä. Lisäksi se sijaitsee lähes saaren maantieteellisessä keskipisteessä. Nykyinen vihreäkivinen risti on peräisin 1970-luvulta. Cruz de Tejeda on muuten myös paikalla, jossa pasaatituulet tuntuvat.

Kestävyys
Sostenibilidad
- Älä jätä koskaan minkäänlaista jätettä ympäristöön, mukaan lukien tupakantumpit. Ruokajätteet edistävät jyrsijöiden ja kodittomien kissojen lisääntymistä, mikä on vakava uhka villieläimille.
- Kunnioita eläimiä, älä häiritse tai ruoki niitä. Jos näet loukkaantuneen yksilön, voit ilmoittaa siitä hätänumeroon 112. Älä poimi kukkia tai kasveja.
- Älä kerää tai ota kiviä tai muita luonnonkappaleita mukaasi. Älä myöskään muokkaa tai pinoa niitä surullisen kuuluisiksi "torneiksi".
- Kunnioita reittien merkintöjä. Merkityiltä reiteiltä ja alueilta poistuminen aiheuttaa vahinkoa ympäristölle ja voi myös olla vaarallista sinulle ja mukanasi oleville.
- On turvallisempaa pitää lemmikki kytkettynä.
- Yritä olla häiritsemättä ympäristön rauhaa liian kovilla äänillä (kova musiikki, huudot...).
2
54784
10 13
262
10045