10 tekemisen kohdetta El Hierron saarella

Vaikka Kanariansaarten El Hierron saari onkin pinta-alaltaan pieni, sen luonto on mahtava ja sieltä löytyy taianomaisia nurkkauksia. Olipa tarkoituksesi rentoutua, patikoida, tutustua geologisiin aarteisiin ja paikalliseen gastronomiaan, sukeltaa tai valokuvata, kohde lumoaa kaikki vierailijansa. Seuraavassa on kuvattu 10 kohdetta ja aktiviteettia, jotka kannattaa ehdottomasti kokea El Hierron saarella, yhdessä Kanariansaarten seitsemästä biosfäärireservaatista.

Contenido

Voidaksesi tutustua paikalliseen gastronomiaan ja nollakilometriperiaatteella hankittuihin raaka-aineisiin, kannattaa istahtaa pöytään ”bimbachinchessä”. Kyseessä on eräänlainen perinteinen kansankeittiö, joka on saanut nimensä El Hierron saaren ensimmäisistä asukkaista, bimbacheista. Ruokalista on tarkasti ympäröivän luonnon ja maan ja meren antimista resurssinsa hankkivan maaseutuyhteiskunnan mukainen. El Hierrolle tyypilliset ruokalajit noudattavat perinteistä ja yksinkertaista gastronomiaa, jossa käytetään tuoreita paikallisia tuotteita ja jossa näkyy vaikutteita myös muista kulttuureista. Paistettu, keitetty tai grillilevyllä valmistettu tuore kala, papas arrugadas, eli kuorineen suolavedessä keitetyt pikkuperunat mojo-kastikkeen kera, saaren paikalliselle paimentolaisperinteelle tyypilliset kuuluisat juustot, keitetty gofio (jauhettu ja paistettu vilja), ropa vieja (tyypillinen paikallinen pataruoka), sancocho (perunoiden, bataatin ja mojo-kastikkeen kera tarjottu suolakala), jänis salmorejo-kastikkeessa (perinteinen kanarialaisen gastronomian kastike), potaje de berros (kanarialainen vesikrassikeitto, uunissa haudutettu vuohenpaisti, puchero (perinteinen kanarialainen muhennos)...Nämä ovat vain muutamia alueen tunnusomaisista annoksista, joita kannattaa maistella paikallisten viinien kera, joilla on vuodesta 1994 lähtien ollut oma Denominación de Origen, eli El Hierron alkuperänimitys.

Contenido

Kun nyt kerran puhutaan ruokalajeista, kenenkään ei pitäisi lähteä El Hierrolta maistamatta sen arvostetuinta makeaa ruokalajia. Kyseessä on quesadilla. Piirakan pääaineksena on El Hierron juusto, johon lisätään sitruunaa, kanelia, sokeria ja anista, ja sitä valmistetaan saaren perinteisten leipomoiden erilaisilla resepteillä monina eri variaatioina.

00:00
Título
Quesadillas herreñas
Vídeo
Póster
Quesadillas
Quesadillas
Tipo
Ancho completo
Contenido

Loistava tapa matkustaa ajassa taaksepäin. Museo on rakennettu alkuasukkaisen asutusalueelle, jossa on vielä nähtävissä joitakin El Hierron saaren ensimmäisten asukkaiden sekä saarelle saapuneiden siirtolaisten asuinrakennuksista. Vierailulla ekomuseoon voit tutustua näiden yhdyskuntien päivittäiseen elämään vuosisatojen varrella, niiden yhteiskunnan rakenteeseen ja alueella sijaitseviin arkeologisiin löydöksiin. Tämä on ihanteellinen ja leikkimielinen kohde koko perheelle, jonka huipentumana voit vierailla myös viereisessä El Hierron jättiläisliskon elvyttämiskeskuksessa. Jättiläislisko on saaren todellinen symboli, ja tämän keskuksen ponnistelujen ansiosta se on pystytty pelastamaan sukupuuttoon kuolemiselta. Lisäksi voit tutustua näihin matelijoihin tarkemmin aivan lähietäisyydeltä.

Contenido

Voidaksesi ihailla saaren näkymiä ja vastakohtia ylempää ja nauttia sen kaikkein vaikuttavimmasta luonnosta, maisemien monimuotoisuudesta ja päätähuimaavista ja kallioisista rannoista, voit valita useita eri näköalapaikkoja. Ne ovat luonnon muovaamia ikkunoita, joista käsin voit nauttia mahtavista maisemista ja jokainen niistä on käynnin arvoinen. El Golfon näköalapaikalta on huimat näkymät laakson ja pasaatituulien tuomien pilvien yli, Isoran näköalapaikalta taas saa vaikuttavan perspektiivin Las Playas -rannikon rantajyrkänteille. Bascos-näköalapaikalta puolestaan voit tarkkailla mahtavan El Golfon laakson lisäksi vaikuttavaa Tanganasogan tulivuorta, ja mikäli ilmasto-olosuhteet sallivat, voit nähdä La Palman naapurisaaren profiilin horisontissa.

Contenido

El Hierro, samoin kuin kaikki Kanariansaarten saaret, ovat jatkuvasti pasaatituulien vaikutuksen alaisina. Nämä tuulet ovat yksi syy Kanariansaarten loistavalle ilmastolle. Joillakin alueilla tuulet puhaltavat suuremmalla voimalla ja aiheuttavat erikoisia luonnonilmiöitä, kuten El Sabinar de la Dehesa -metsikkö, jossa kauniit sabinas (katajat) kasvavat tuulen jatkuvan voiman vääntäminä ikään kuin ne yrittäisivät ankkuroitua maahan pysyäkseen pystyssä. Ne ovat todisteita paikallisesta ilmastosta ja luonnon sopeutumiskyvystä ympäristöönsä. Kaiken tämän tuloksena on syntynyt vaikuttava maisema, jossa voit ottaa hienoja valokuvia.

Contenido

Tamaduste, Charco Azul tai La Maceta ovat vain joitakin El Hierron saaren lukuisista luonnonvesialtaista. Saaren rannikot ovat tyypillisesti kivikkoisia ja siellä on vain vähän hiekkarantoja. Ne ovat ihastuttavia kohteita, joissa voi käydä virkistävällä uintiretkellä taianomaisen luonnon ympäröimänä ja nauttia rauhallisesta hetkestä turvassa aallokolta.

Contenido

La Restingan rannikolla on upea merireservaatti. Intohimoiset sukeltamisen harrastajat, joiden käytössä on täällä useita sukelluskeskuksia, voivat nauttia täällä vuosisatojen saatossa useiden tulivuorenpurkausten muovaamasta merenpohjasta, josta löytyy huimaavia reunamia, luolia, tunneleita ja matalikkoja. Puhtaissa ja saasteettomissa vesissä elää monimuotoinen eläimistö, joten sukeltajilla on tilaisuus nähdä lukuisia eri eläinlajeja, joista monet ovat kotoperäisiä.

Contenido

El Hierro yllättää pienellä alueella sijaitsevien maisemien monimuotoisuudella. Täältä löytyy laavakenttiä ja tulivuoria, joissa vallitsee syvä hiljaisuus, lähes autiomaata muistuttavia alueita, kanarianmäntymetsiä, vihreitä niittyjä, viiniviljelmiä ja muita kuten ananasviljelmiä, rantajyrkänteitä, joihin meri iskeytyy voimalla ja kuluttaa tulivuoriperäistä kalliota muodostaen oikukkaita muotoja... Eri alueilla on hyvin merkittyjä polkuja, joiden ansiosta patikointi saarella on turvallista ja reittien varrella voi nauttia vertaansa vailla olevista näkymistä saaren eri puolilla. Patikointiretken aikana kasvitieteen ja geologian ystävät pystyvät myös arvostamaan tämän biosfäärireservaatiksi ja geopuistoksi julistetun alueen luonnon rikkautta.

Contenido

La Restingan pieni kalasatama saaren eteläosassa on erityisen vilkas ja viehättävä paikka. Kalastajien paluu mereltä saaliineen on ainutlaatuinen kokemus, jonka myötä voit tutustua perinteisen ja pienimuotoisen kalastamisen saloihin. Kun saalis on ollut suuri, kuten silloin kun kalastetaan tonnikalaa, kun saalis on lajiteltu yksi kerrallaan, tulee paikalle poliisivoimien Guardia Civilin (espanjalainen lainvalvontaviranomainen) edustaja laskemaan huolellisesti pyydetyt kalat, jotta voidaan noudattaa vuosittaisia enimmäismääriä. Lisäksi satamassa sijaitsevasta Cofradía de Pescadores (perinteinen kalastajien järjestö) - kalastajakillasta voi ostaa aivan tuoreita meren antimia, kuten peto (raitamakrilli), vieja (välimerenpapukaijakala) tai katkaravut. Herkullista!

Contenido

Mielenkiintoinen kokemus on myös ryhtyä luolatutkijaksi ja tutustua yhteen El Hierron saaren lukuisista tulivuoriperäisistä tunneleista. Ne ovat muodostuneen laavavirtojen sisälle ja yksi tunnetuimmista on Guinean laavatunneli, noin 90 metrin pituinen, ja jossa voivat vierailla myös matkailijat. Tutustuminen tapahtuu aina oppaan kanssa, joka kertoo näiden luonnonilmiöiden ominaisuuksista ja historiasta vaikuttavassa ympäristössä.