UUSIMMAT TIEDOT |

Koronavirus (covid-19)

Kanariansaarten perintö ja kulttuuri

Jokaisella saariston muodostavista kahdeksasta saaresta on oma identiteettinsä ja omat ominaispiirteensä. Siksi Kanariansaarten perinnöstä ja kulttuurista puhuttaessa tarkoitetaan monimuotoisuutta ja rikkautta, kulttuurien sekoittumista ja ulkopuolisia vaikutuksia. Ensimmäisten asukkaiden elämään, tunnusomaisiin monumentteihin, historiallisiin rakennuksiin tai saarille jälkensä jättäneiden taiteilijoiden töihin tutustumisen lisäksi on tärkeää saada tietoa myös tyypillisistä kansanjuhlista ja syvälle juurtuneista tavoista, jotka kaikki määrittelevät kanarialaista luonnetta. Kanarialaiset ovat ystävällisiä ja avoimia, rauhallisia ja läheisiä, eivätkä päästä sinua pois ennen kuin saavat sinut tuntemaan olosi kotoisaksi.

00:00
Título
Øer af autentisk liv
Vídeo
Póster
Cultura-identidad-Poster-Vídeo
Cultura-identidad-Poster-Vídeo
Tipo
Ancho completo
Contenido

Saarilla on paljon kerrottavaa

Kun matkustat Kanariansaarille, voit matkustaa samalla myös ajassa taaksepäin. Kun tutustut saarten kulttuuriomaisuuteen, näet, kuinka paljon historiaa jokaisella saarella on tarjolla.

Arkeologisten alueiden ja historiallisten kokonaisuuksien joukossa on kaksi, jotka on julistettu UNESCON kulttuuriperintökohteiksi: Risco Caído y Montañas Sagradas –arkeologiset esiintymät (Gran Canaria) sekä La Lagunan historiallinen keskusta (Teneriffa). 

Näihin konkreettisiin kohteisiin tulee lisätä vielä yksi, myös UNESCON aineettomaksi kulttuuriperintökohteeksi julistettu ainutlaatuinen ”silbo gomero”, La Gomeran saarella yli vuorten kaikuva vihellyskieli.

Contenido

Kullakin saarella on myös lukuisia muita kohteita, joissa voi tutustua osaan niiden historiasta. Joitakin esimerkkejä ovat Betancurian kylä (Fuerteventura), Cueva Pintadan arkeologinen puisto ja muinainen luostarikokonaisuus Cenobio Valerón (Gran Canaria), Torre del Conde –linnoitus tai Belmacon arkeologinen kokonaisuus (La Palma), sekä El Julanin kulttuuripuisto (El Hierro).

Suurta osaa tästä kulttuuriperinnöstä säilytetään museoissa, kuten silkkimuseossa Museo de la Seda (La Palma), César Manriquen säätiössä (Lanzarote) ja MUNA:ssa (Teneriffa), jossa on näytteillä myös mielenkiintoinen kokoelma saarten alkuperäisasukkaiden guanchien muumioita.

Título

Tutustu San Cristóbal de la Lagunaan

Imagen
San Cristobal de la Laguna
San Cristobal de la Laguna
Contenido

Taiteellinen Kanaria

Kansainvälisten muusikoiden, kuten suuren tenorin Alfredo Krausin, yhden 1900-luvun parhaista lyyristä laulajista, tai säveltäjä Teobaldo Powerin lisäksi Kanariansaarilla on muita kansainväliseen maineeseen nousseita taiteilijoita, kuten lanzarotelainen taiteilija César Manrique, visionääri ja ympäristönsuojelun pioneeri, taidemaalarit Óscar Domínguez ja Néstor Martín-Fernández de la Torre ja kuvanveistäjä Martín Chirino.

Imagen
Cultura-Carnaval
Cultura-Carnaval
Contenido

Karnevaalit

Karnevaalit ovat yksi Kanariansaarten kaikkein suosituimmista juhlista. Paljon enemmän kuin juhla, ne ovat tärkein ja merkittävin juhlinnan aihe Kanariansaarilla. Karnevaalien aikaan kadut täyttyvät ilosta ja väreistä, rytmistä ja liikkeestä. Paras tapa nauttia tästä yötä päivää kestävästä rumpujen ja latinalaisen musiikin sykkeestä on naamioitua itsekin ja soluttautua mukaan juhlivaan väkijoukkoon Joidenkin saarten, erityisesti Teneriffan ja Gran Canarian, karnevaalit ovat maailman kuuluisimpia ja houkuttelevat paikalle tuhansia turisteja joka vuosi. 

 

Contenido

Hyvin kanarialaisia perinteitä

Pyhimysjuhlien ja karnevaalien lisäksi Kanariansaarilla vietetään lukuisia muita juhlia, joihin asukkaat osallistuvat innolla: Virgen de los Reyes –neitsyen juhlat El Hierron saarella, Virgen de Guadalupe –neitsyen juhlat La Gomeralla ja Virgen de Las Nieves –neitsyen juhlat La Palmalla, jonka erityispiirteenä on kuuluisa ja vaikuttava kääpiöiden tanssi. Nämä kaikki muodostavat taianomaisen ja ainutlaatuisen näytelmän, yhtä vaikuttavan kuin värillisistä hiekkajyvistä muodostetut matot, joilla koristetaan Villa de La Orotavan katuja Corpus Christi –juhlissa. Aitoja eläviä ​​taideteoksia, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Imagen
Cultura-Auténtico Canario
Cultura-Auténtico Canario
Contenido

Kanarian rytmi

Jokaisella saarella on oma musiikkinsa. Kanarian kansankulttuuriin lukeutuvat parrandas, isas, malagueñas, seguidillas ja folías, joista voi nauttia pyhimysjuhlissa, joita vietetään kaikissa Kanarian kylissä. Erilaisia melodioita säestetään tyypillisillä kanarialaisilla instrumenteilla, kuten kanarialainen kitara timple, tai kanarialaiset kastanjetit chácaras, ja ne soivat myös paikallisten tanssien säestyksenä, kuten El Hierron tango, La Gomeran tajaraste, tai La Palman sirinoque, jota saaren asukkaan tanssivat pukeutuneina tyypillisiin värikkäillä langoilla kirjailtuihin kansanpukuihin.

Contenido

Kanarialaisen musiikin alkulähteisiin ja vaikutuksiin voi tutustua tarkemmin käymällä Teguisella (Lanzarote) sijaitsevassa Casa Museo del Timple –kitaramuseossa, tai Museo Néstor Álamossa Gran Canarialla.