Kyseessä on kotoperäinen uhanalainen laji, joka on kuitenkin saatu elpymään erilaisten toimenpiteiden ansiosta.
El Hierron jättiläisliskolla – isohierronsisiliskolla – on leveä pää, tukeva ja tumma ruumis ja pitkä häntä, ja se voi olla jopa 60 cm pituinen. Siksi sitä kutsutaankin jättiläisliskoksi. Tämä uhanalainen laji on ollut jo vuosien ajan saaren tunnusmerkki. Niitä elää ainoastaan tällä saarella sen karuilla ja kivisillä alueilla. ”El Hierron jättiläislisko, isohierronsisilisko, on kotoperäinen laji, ainutlaatuinen maailmassa, saaren virallinen symboli, jolla on suuri merkitys saaren asukkaille”, kertoo Miguel Ángel Rodríguez, Cabildon eli saaren paikallishallinnon luonnon monimuotoisuusteknikko ja El Hierron jättiläisliskon elvyttämiskeskuksen vastuuhenkilö. Keskuksessa elävät jättiläisliskot ovat osittain myös yleisön nähtävissä.
Asiantuntijan mukaan näistä suurikokoisista matelijoista oli mainintoja jo saaren valtauksen aikoihin, ja ne kuvattiin ”suuriksi, kissankokoisiksi sisiliskoiksi, jotka olivat vastenmielisiä ja inhotusta herättäviä”. Aluksi jättiläisliskoja asui saarella kaikkialla, ja ne olivat aikanaan myös ravintona saaren väestölle. Vähitellen liskojen määrä väheni ja lopulta tultiin ääritilanteeseen, joka sai kaikki hälytyskellot soimaan vuonna 1985. ”Silloin aloitettiin elvytyssuunnitelma niillä muutamilla yksilöillä, jotka enää saatiin kiinni: yksi uros, kaksi naarasta ja yksi nuori lisko”, kertoo Rodríguez, joka on syvästi ihastunut tähän kuvauksensa mukaan ”maagiseen” eläimeen.
Tästä hetkestä alkaen jättiläisliskokanta on elpynyt vähitellen erilaisten eri rintamilla suoritettujen toimenpiteiden ansiosta kaikkien eri hallintoyksiköiden toimesta. Vuonna 1995 rakennettiin nykyinen El Hierron jättiläisliskon elvyttämiskeskus, joka tunnetaan myös nimellä ”Lagartario”, näiden liskojen suojaamiseksi vankeudessa erilaisten kriteerien mukaisesti. ”Osa eläimistä on tarkoitettu lisääntymiseen, toisten osalta tarkkaillaan niiden käyttäytymistä, toiset taas ovat yleisön nähtävissä ja joitakin valmistellaan niiden palauttamiseksi luonnolliseen ympäristöönsä”, kertoo Rodríguez.
Tibatajen kallio
Nykyään saarella asuva liskojen luonnollinen väestö on sijoittunut Tibatajen kalliolohkareen läheisyyteen Fuga de Gorreta -alueelle, joka sijaitsee 500–800 metrin korkeudessa. ”Vankeudessa kasvavat jättiläisliskot ovat alttiina vähemmille riskeille, kun taas vuorille vapautettavien yksilöiden selviytyminen on hankalampaa. Ne ovat riippuvaisia monista tekijöistä, jotka eivät ole meidän hallinnassamme, kuten esimerkiksi rotat, tuhotulvat ja muut luonnonilmiöt, jotka lisäävät maanvyörymien riskiä”, kertoo eläinlääkäri Albert Martínez Silvestre, Katalonian sammakkoeläinten ja matelijoiden ylläpitokeskuksen (CRARC) tieteellinen johtaja.
Martínez Silvestre on Kanariansaarten jättiläisliskojen asiantuntija ja vastuussa El Hierron jättiläisliskojen eläinlääketieteellisestä seurannasta uhanalaisten lajien säilyttämiseen tarkoitetun Euroopan unionin LIFE-ohjelman puitteissa. Lajin kehityksen seuraamiseen omistetun monien vuosien työn jälkeen Martínez-Silvestre on yhtä mieltä Rodríguezin kanssa tämän maailmassa ainutkertaisen lajin äärimmäisen erikoisuuden korostamisessa. ”Sen on eläin, joka on sopeutunut täydellisesti elämään saarella, se tarvitsee vain vähän vettä, se on kasvissyöjä ja pystyy säätelemään ruumiinlämpöään niin, että se sopeutuu täydellisesti El Hierron lämpimiin ja kuiviin kesiin”.
Vaikka ”tuhat vuotta sitten jättiläisliskoja asui kaikkialla saarella”, Martínez Silvestre korostaa, että ihmisten toiminta ja haitalliset vieraslajit ovat aiheuttaneet sen, että nykyään niitä löytyy saarelta vain yhdeltä alueelta. Yksi jättiläisliskokeskuksen - Lagartario - toimenpiteistä on tarkoitettu juuri tämän tilanteen lievittämiseen. Kyseessä on suunnitelma liskojen viemiseksi uusille alueille, vaikka suunnitelma eteneekin tällä hetkellä varsin epätasaisesti. ”Suunnitelman mukaan jättiläisliskoja on tarkoitus sijoittaa seitsemään paikkaan saarella, jotka ovat ensisijaisesti suotuisia niiden kehittymiselle. Paikat on valittu useiden eri kriteerien mukaan, vaikka yhtä aluetta lukuun ottamatta liskoilla onkin ollut sopeutumisvaikeuksia”, kertoo Rodríguez.
Tilanne on kuitenkin toiveita herättävä tälle ainutkertaiselle lajille, joka kaikesta huolimatta on edelleenkin uhanalainen. ”Olemme kokeneet hyvin vaikeita tilanteita näiden vuosien aikana, jotka olemme omistaneet lajin elvyttämiseen, kuten vuoden 2007 katastrofi, jossa maanvyörymä peitti alleen osan jättiläisliskokeskuksen tiloista ja lähes 200 jättiläisliskoa kuoli”, mainitsee Rodríguez, joka huolimatta epäilemättä merkittävistä vaikeuksista, joita he kohtaavat pyrkimyksessään palauttaa liskokanta saarelle, ilmoittaa olevansa ”optimistinen” toiveita herättävän tulevaisuuden suhteen. Tämän osalta Martínez-Silvestre toteaa, että vaikka onkin luonnonilmiöitä, joita emme pysty hallitsemaan ja jotka voivat vaikuttaa vapaudessa elävien jättiläisliskojen kehittymiseen, on tärkeää, että sekä paikallinen väestö että vierailijat osallistuvat lajin vaalimiseen. ”Jotkut pelästyvät jättiläisliskoja tavatessaan ja lyövät niitä kepeillä tai muuten yrittävät vahingoittaa niitä, ja on tärkeää, että ihmiset tiedostavat, että kyseessä on uhanalainen laji”. Sen säilyminen on näin ollen meidän kaikkien vastuulla.