La Gomeran säestyksellä

La Gomera on ainoa espanjankielinen paikka maailmassa, jossa laulettu kymmenen säkeinen décima on säilynyt

Contenido

Musiikki tunkeutuu kehon läpi ja saavuttaa sielun. Se saa tuntemaan itsensä suureksi, se on osa kulttuuriamme. Vaikka chácaras -kastanjetteja ja rumpuja kuinka soitettaisiin, on tanssin aikaansaama tunne kulkueissa kuitenkin voimakkain. Tanssiessa tuntuu siltä kuin keho nousisi taivaisiin, varsinkin kirkoissa, joissa kaiku korostaa tunteen voimakkuutta. Tansseja esitetään kansanjuhlissa kenties La Gomeran alkuperäiskansojen ajoista lähtien, jolloin kastilialaiset toivat mukanaan décima -poljennon. Itse asiassa La Gomera on ainoa espanjankielinen paikka maailmassa, jossa laulettu décima on säilynyt. Perinne on jatkunut vanhemmilta lapsille. Jokaisella perheellä on oma décima, jota toistetaan sukupolvelta toiselle pyhien kuvien edessä. 

Contenido

Rumputanssissa on kaksi ryhmää: rummuttajat ja chácaras -kastanjettien soittajat. Ensimmäiset uppoutuvat laulamaan ja soittamaan värssyjään, kun taas chácaras -kastanjetit haastavat heidät. Miehet tuijottavat ja haastavat toisiaan kilpaillen, kuka jaksaa chácaras -kastanjeteillaan säestää pisimpään tanssivaa naista, mikä ei ole ollenkaan helppoa. Rummut määräävät rytmin, eikä sitä saa kadottaa. Kastanjetteja soitetaan molemmilla käsillä, toisella toistetaan rumpujen rytmiä, toisella haastetaan rummut. Kaikki tämä tehdään tanssien.

Rumputanssiin on helppo osallistua. Jokainen, jolla on tanssipari, voi liikkua rytmin tahdissa. Kuorossa on omat sääntönsä, eikä siihen oteta ketä tahansa, mutta tanssia saa kuka tahansa. 

Contenido
  • Fiesta de San Isidro La Palmitassa Agulossa.
  • Fiesta de Guadalupe Puntallanassa San Sebastián de La Gomerassa.
  • Fiesta de Las Rosas Agulossa. 
  • Fiesta de la Virgen del Buen Paso Alajeróssa.
  • Fiesta de la Candelaria Chipudessa Vallehermosossa.
  • Fiesta de los Aceviños, Hermiguassa.
  • Fiesta del Carmen Vallermosossa.
  • Fiesta de San Isidro La Palmitassa Agulossa. 
  • El Ramo de Arure, Valle Gran Reyssä. 

Juhlia on järjestetty La Gomeran rehevän luonnon keskellä yli 300 vuoden ajan, mikä herättää hämmästystä ja ihailua vaeltajissa, jotka patikoivat pitkin saaren merkittyjä polkuja. Juhliin saattaa nimittäin eksyä keskellä matkan tekoa huhtikuun ja lokakuun välisenä aikana. Rumpujen ja kastanjettien soittajia, jotka seuraavat kulkueita kilometrikaupalla, jopa ylämäkeen, lopettamatta soittamista ja tanssimista. Yhdessä soittokunnassa saattaa olla jopa 20 chácaras -kastanjettien soittajaa ja 10 rummuttajaa, tosin yleensä heitä on hieman vähemmän. Soittajat liikkuvat kuin transsissa tämän musiikin erikoisessa melodiassa, jota voi kuulla ainoastaan La Gomeran saaren laaksoissa ja rotkoissa.   

Contenido

Chácaras -kastanjetteja on soitettu Ramón Correan perheessä hänen muistinsa mukaan neljän sukupolven ajan. ”Perheenjäsenet lauloivat ja soittivat", hän vakuuttaa, "ja jättivät minulle perheemme balladiperinnön, koska La Gomerassa lapsille lauletaan balladeja kehtolauluina." Saarella lauletaan 1600- ja 1700-luvun espanjalaisia balladeja ja jokaisella perheellä on omansa, joka on opittu ja siirretty isiltä pojille, nykyään myös tyttärille. "Väitän, että rytmi on peräisin alkuperäiskansoilta", Correa korostaa, "ja että balladi on sovitettu tähän rytmiin, koska säkeiden lopussa ei ole sanoja, joiden paino olisi niiden lopussa riimitystä varten. Uskon, että rumpu on myös alkuperäiskansojen perua”.  Tämä ainutlaatuinen ääni on myös julistettu Unescon ihmiskunnan aineettomaksi kulttuuriperinnöksi La Gomeran vihellyskielen kanssa. Saari on myös julistettu Unescon biosfäärialueeksi ja Garajonayn kansallispuiston lisäksi sillä on 17 suojeltua luonnonaluetta, joiden mahtavuudesta voi nauttia vaeltamalla alueen yhteensä yli 600 kilometriä pitkillä poluilla. Lisäksi voi vierailla tämän Atlantin saaren 35 näköalapaikalla ja ihailla huikeita rotkoja, joita leimaavat satumaiset kivirakennelmat. On täysin luonnollista, että alueen musiikki nostaa hengen yhtä korkealle kuin saaren vuoret.

Contenido

Kyseessä on puinen soitin. Se on valmistettava kestävästä puusta, koska sen pinta kuluu soittaessa. Mulperipuu on tähän tarkoitukseen sopivaa ja valmistukseen kuuluu, että puu kaadetaan laskevan kuun aikana. Lisäksi on hyvin tärkeää, ettei puussa ole hedelmiä. Kun puu on kaadettu, on sen annettava kuivua 2-3 vuotta. Valmistuksessa käytetään myös makaronesianavokadopuuta, joka kuivuu nopeammin ja on kevyempää. Muita chácaras -kastanjettien valmistukseen soveltuvia puulajeja ovat kastanja, mahonki ja barbuzano. ”Säilytän 300 vuotta vanhoja puisia Chipuden chácaras -kastanjetteja. Ne ovat perheeni pyhä perintöesine”, sanoo Ramón Correa, La Gomeran balladien laulaja.