Gran Valle

Kävelypolku Jandían luonnonpuiston halki

Tämä upea reitti kulkee arvokkaan luontoalueen läpi Etelä-Fuerteventuralla. Se alkaa maastotieltä, joka kulkee Morro Jablesta Jandíaan. Reitti lähtee Gran Vallen juurelta ja päättyy Cofeten kauniille luonnonrannalle. Helppokulkuisen reitin kävelee kahdessa ja puolessa tunnissa, ja sen aikana voimme nauttia luonnonmaisemista sekä alati vaihtuvista luonnon väreistä. Tällä Jandían luonnonpuiston kävelyreitillä tutustutaan alueen tärkeimpiin kuuluvaan vuorijonoon ja kasvitieteellisesti erittäin arvokkaaseen Jandían tyräkkiin.

Patikoi alamäkeen Cofeten rannalle

Tämä noin kuuden ja puolen kilometrin mittainen reitti lähtee rotkon pohjoiselta rinteeltä, jolla kasvaa kanariantyräkkejä ja tyräkkejä. Alueen ensimmäisten asukkaiden rakentama muuri seisoo ylhäisessä yksinäisyydessään Gran Vallen joenuomalla, ja se ulottuu yhdeltä puolelta toiselle. Kuljettuamme kuin huomaamatta syvään notkelmaan, aloitamme miellyttävän laskeutumisen etelärinnettä pitkin Cofeten kauniille ja loputtomalle rannalle. Siellä voit kohdata luonnon parhaimmillaan. Rantamaisemassa erottuu mystinen La Casa Winter -villa sekä sen yhteydessä olevat rakennukset ja vanha hautausmaa. Hiljainen ja karun kaunis maisema.

Pituus
6,4 km
Localidad
Pájara

TENERIFE

TENERIFE

GRAN CANARIA

GRAN CANARIA

FUERTEVENTURA

FUERTEVENTURA

LANZAROTE

LANZAROTE

LA GRACIOSA

LA GRACIOSA

LA GOMERA

LA GOMERA

LA PALMA

LA PALMA

EL HIERRO

EL HIERRO
No te lo puedes perder
Imagen
Subtítulo
Gran Valle, Fuerteventura
Título
Gran Valle

Tämä laakso on tyypillinen Jandían niemimaan tyynenpuoleisella alueella. U:n muotoisen varsin syvän ja lyhyen laakson maaperä on suhteellisen tasainen, ja heti reitin alussa voit nähdä sen kukkulan huipun, jonka kautta reitti kulkee Jandían niemimaan toiselle rinteelle.

Imagen
Subtítulo
Gran Valle, Fuerteventura
Título
Jandían villiartisokka

Gran Vallen laaksossa tavataan yhtä Fuerteventuran kasvien helmistä, Jandían villiartisokkaa. Se muistuttaa pensasmaista kaktusta lukuisine piikkeineen, ja siinä on runsaasti haarautumia koko varren pituudelta. Villiartisokka on sopeutunut hyvin kuivuuteen, ja pystyy elämään vuosia ilman vettä. Fuerteventuran kasviston symbolina tunnettu villiartisokka on uhanalainen laji ja kuuluu suojeltujen lajien joukkoon.

Imagen
Subtítulo
Gran Valle, Fuerteventura
Título
Salaperäinen muuri

Jandían Gran Vallen laaksossa harjoitettiin karjankasvatuksen lisäksi myös maataloutta, josta on jäljellä muurin rauniot. Kaikkein silmiinpistävintä Gran Vallen laaksossa on kuitenkin muuri, joka kulkee notkon uomassa sen päästä päähän ilman, että tiedämme sen tarkoitusta. Pystyttikö sen karjanomistaja laumansa kaitsemiseksi vai oliko kyse aluerajasta? Emme tiedä vieläkään vastausta tähän yksinäisenä piirtyvään muuriin.

Imagen
Subtítulo
Gran Valle, Fuerteventura
Título
Vanha kylä

Tämä talorykelmä, joka on valmistettu limitetyistä kivistä ilman laastia, sijaitsee notkossa reitin puolessavälissä. Talot ovat rakentaneet luultavasti alkuperäiset kylän asukkaat, ja niitä on uudistettu Espanjan valloituksen jälkeen. Notkon toisella sivustalla on lähde, jonka vuoksi kylä perustettiin tälle paikalle. Täällä voi nähdä asumusten raunioita ja karja-aitauksia.

Imagen
Subtítulo
Gran Valle, Fuerteventura
Título
Upeat näköalat

Vuorelta avautuu huikea näköala Cofeten rannalle, joka on yksi viimeisistä koskemattomista rannikoista. Tämä ranta ei sovellu uimiseen, joten se on säilynyt suojassa matkailua ympäröivältä rakennusboomilta. Oikealla näkyy vain Winterin talo. Syntyperältään saksalainen Winter viljeli maata 1900-luvun puolessavälissä Jandían niemimaalla.

Imagen
Subtítulo
Gran Valle, Fuerteventura
Título
Kylä toisella laidalla

Cofeten kylä on pieni rykelmä matalia taloja, joista on hädin tuskin jäljellä 1800-luvulta peräisin olevien ensimmäisten asumusten rauniot. Kylän sisäänkäyntiä reunustavat kalkkiuunit ja moderni veistos, joka on kunnianosoitus paimenelle ja hänen uskolliselle koiralleen, fuerteventuranpaimenkoiralle.

Imagen
Subtítulo
Gran Valle, Fuerteventura
Título
Merellinen hautausmaa

Hiekalla sijaitsevalla hautausmaalla, johon alueen vainajat on haudattu, vallitsee erityislaatuinen ilmapiiri. Tämä pieni hautausmaa rakennettiin siksi, että Cofete sijaitsi kukoistuskautenaan 1800-luvun puolessavälissä kaukana muista suuremmista asuinalueista. Nykyisin se on reitin päätepiste ennen rantaa, jonka laineet lyövät lähes kylän muureille asti.

Kestävyys
Sostenibilidad
- Älä jätä koskaan minkäänlaista jätettä ympäristöön, mukaan lukien tupakantumpit. Ruokajätteet edistävät jyrsijöiden ja kodittomien kissojen lisääntymistä, mikä on vakava uhka villieläimille.
- Kunnioita eläimiä, älä häiritse tai ruoki niitä. Jos näet loukkaantuneen yksilön, voit ilmoittaa siitä hätänumeroon 112. Älä poimi kukkia tai kasveja.
- Älä kerää tai ota kiviä tai muita luonnonkappaleita mukaasi. Älä myöskään muokkaa tai pinoa niitä surullisen kuuluisiksi "torneiksi".
- Kunnioita reittien merkintöjä. Merkityiltä reiteiltä ja alueilta poistuminen aiheuttaa vahinkoa ympäristölle ja voi myös olla vaarallista sinulle ja mukanasi oleville.
- On turvallisempaa pitää lemmikki kytkettynä.
- Yritä olla häiritsemättä ympäristön rauhaa liian kovilla äänillä (kova musiikki, huudot...).
4
54784
10 13
262
10045